9/29/2014

Monday Mood

moi

Maanantai ei tosiaankaan ole lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Millasen tunnekuohun ihminen ehtiikään aikaansaada ennen puoltapäivää? Huhhuh taitaa väsymys painaa. Nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja painua kirjastolle. Ei hitto, ei todellakaan hyvä alku viikolle.

9/26/2014

Burgeri-ilta

IMG_9458 kopio

Vähän bodycombatia ja reisien rääkkäystä. Sen jälkeen kasvisburgerit ja bataattiranet. Kokkaukseen käytetty aika: 3h40min.  Coca Cola lasipullosta, luonnollisesti. Aika hyvä perjantai.

9/23/2014

# marimekolla

IMG_9395

Niin. Tänään on ollut kylmä. Olin jo ehtinyt unohtaa miltä kylmyys tuntuu. Miltä tuntuu, kun sormet on niin kohmeessa, ettei puhelinta saa auki. Ja tietysti metrot ja sporat oli tänään lakossa.Tietysti piti kävellä kaikkialle. Tietysti oli liian ohut takki päällä. Tietysti myös hanskat unohtui kotiin.

IMG_9401 kopio

Kylmyydestä huolimatta tää on ollut hyvä päivä. Sain itseni aikaisin liikkeelle ja ehdin saada aamulla aikaan vaikka ja mitä. Kävin balettitunnilla ja opin pari uutta juttua. Baletin jälkeen pääsin tutustumaan Marimekon tehtaaseen ja viestintäosastoon. Taisin löytää Marimekon uudelleen. Nyt en ehdi kertoa enempää, italian kirja odottaa tossa vieressä. Heippa !

PS. mun syksyn soittolista ammottaa tyhjillään. Oisko ehdotuksia parhaista syksybiiseistä/artisteista?
-

9/19/2014

Autumn Inspiration


Autumn


Tänä syksynä mun päällä tullaan luultavasti näkemään paljon mustaa, kultaa, pitsiä ja pörröneuleita/takkeja. Hatut on jees kuten myös tumma huulipuna. Salaa mä odotan jo kylmempiä ilmoja. Haluan vetästä päälleni jonkun ihanan karvatakin.

Eilisen taistelin tän blogin ulkoasun kanssa.  Muutaman tunnin murahtelun, itkupotkuraivareiden ja satunnaisten onnistumisien jälkeen päätin antaa aivojen levätä ja tää ulkoasu jäi nyt tosi riisutuksi. Enköhän mä pian jaksa suorittaa työn loppuun! Nyt pitää kyllä toimeutua kokoukseen ja vähän urheilemaan, hyvää viikonloppua!

9/16/2014

mangoherkku

IMG_9298

NAM.  Eräs elokuinen yö päätettiin yhden kaverin kanssa, että lokakuu vietetään täysin vegaaniruokavaliolla.  Saa nähdä mitä siitäkin kokeilusta tulee. Hyvästi herrrkulliset juustot. Mun täytyy myöntää, että olen aivan koukussa siihen valion mango mehumaitoon. Eilen tajusin että joudun elämään koko lokakuun ilman sitä (paniikki). Seilailin kaupassa hieman masentuneena ja päätin hamstrata mehumaitoa niin paljon kuin ikinä jaksan kotiin raahata. Onneksi hyllyltä silmääni pisti vastaava tuote ja olihan sitä pakko kokeilla. Ja on kyllä hyvää. Huh, lokakuu turvattu.
Kohta mä lähden ekalle balettitunnille jippii!
.Follow my blog with Bloglovin

9/11/2014

banana pancakes

IMG_9257
IMG_9264

I did it!! Oon aina pitänyt banaanilettuja urbaanina ruokalegendana, jotka ei vaan voi onnistua. Tänä aamuna kuitenkin heräsin super nälkäisenä ja päätin kokeilla onneani vielä kerran. Ja hitto, muutaman tuskastuneen minuutin ja palohälyttimen kanssa taistelun jälkeen mulla oli lautasella muutama lettua muistuttava lätty! Päälle vielä vähän mustikoita ja suklaahippusia. Kyllä nyt kelpaa..
.

9/09/2014

aina ei onnistu

IMG_9216
IMG_9208

Viimeiset 24 tuntia on ollut hyviä.  Tää päivä on taas osoittanut, että kaikki on hyvin.
Tänään koin tosin muutamia epätoivon hetkiä Italian tunnilla. Mulla on todettu lukihäiriö ja eniten se näkyy juurikin vieraiden kielten opiskelusta. Sanat kun ei tahdo millään jäädä päähän kieliopista puhumattakaan. Tänään tajusin taas kuinka paljon lukihäiriö todella vaikuttaa mun oppimiseen. Aloitin Italian lukemisen noin viikko sitten ja nyt jo huomaan miten jään muusta ryhmästä jälkeen. Kyllähän ne sanat ja lausahdukset jää pikkuhiljaa päähän, mutta se vie multa paljon enemmän aikaa kuin muilta. Ryhmäläisiltä saan usein huvittuneita katseita kun en saa yksinkertaisiakaan juttuja sanottua. Ei hitto miten ärsyttävää. En mä voi sille mitään ja ihan totta, kyllä mä yritän.  Tänään oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun mun lukihäiriö jollain tavalla häiritsi ja hävetti mua, siksi tämä pieni valittaminen. Kyllä mä aion silti tota italian sönköttämistä jatkaa. Ciao !
-

9/02/2014

pieni teehetki

IMG_9226
IMG_9230
Mun syksy on lähtenyt ihan mahtavasti käyntiin. Oon ihan oikeesti jaksanut nousta aamulla luennolle ja yrittänyt syödä terveellisemmin. Oon vaihtanut Netflix -sarjat kirjoihin ja muistanut miten kivaa lukeminen on.  Kirjoittaminenkin luonnistuu paljon helpommin lukemisen jälkeen.
Pidän itseäni kovan luokan piilonörttinä. Star Warsit on katottu niin moneen kertaan läpi, että varmaan osaan ne ulkoa. Mun nörtteilyssä on kuitenkin ollut kaamea aukko: en ole lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. Häpeällistä. Keväällä lupasin itselleni, että luen Taru Sormusten Herrasta trilogian kesän aikana. Hupsis. Elokuu koitti ja kirja kökötti edelleen hyllyssä (tai oikeastaan kirjakasassa, hylly on vielä hommaamatta).  Ei hitsi mikä luuseri. Päätin antaa itselleni vähän anteeksi ja lainasin pikkuveljeltä Hobitin. Ja sain luettua sen. Hyvä minä! Seuraavaksi väliin jotain kevyempää ja sitten hyökkään Sormusten Herran kimppuun.
Ei mulla muuta, kivaa syksyn alkua kaikille !
-